Klovneriaa ja huumorintajua eli mille Beninissä nauretaan

KLOVNERIA Taina Mäki-Iso on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ohjaaja, esiintyjä ja opettaja, joka oli Villa Karossa residenssissä syksyllä 2009. Matka vei vierailemaan paikallisissa kouluissa ja sairaaloissa sekä tutkimaan beniniläistä huumoria ja teatteria – ja sitä, miten kommunikoida ilman sujuvaa yhteistä kieltä. Jopa opettaminen osoittautui mahdolliseksi!
Teksti: Taina Mäki-Iso. Kuvat: Kaarina Lala ja Mika Haaranen
Taina Maki-Iso Tai-Martta kuva Mika Haaranen

Taina Mäki-Iso: Taì/Martta, kuva Mika Haaranen

 

Vierailin Villa Karossa Grand-Popossa vuoden 2009 loka-joulukuussa ja toimin ja työskentelin yllättävänkin paljon ennakkoon esittämäni työsuunnitelman mukaan. Se vaati jonkin verran järjestelmällisyyttä ja sinnikkyyttä, mutta koska ideat tuntuivat oikeansuuntaisilta vielä Beninissäkin, niitä oli hyvä toteuttaa. Onneksi se, miten ne toteutuivat oli kiinnostavaa ja yllättävää.

Metatavoitteenani oli tutkailla paikallista huumoria ja ihmetellä mille Beninissä nauretaan. Ja kyllähän sekä halua nauramiseen että naurua löytyi. Välillä tein huomioni normaalin vuorovaikutustilanteen sivutuotteena, välillä ihan tietoisestikin ”hauskuutin” ihmisiä. Joskus jopa kysyin, että milles nyt nauretaan (esim. radiosta tuleva sanomalehtikatsaus ja päivän politiikan kommentointi tuntuivat naurattavan monia). Kirjoitin ja keräilin huumorihavaintojani päiväkirjaan.

Ainakin itseironia, auktoriteeteille nauraminen, matkiminen, asioitten suhteettomuus, mokat ja yovoameipo eli valkoinen-musta -vitsailut naurattivat – aika lailla samat asiat siis kuin missä muualla tahansa. Uskallan yleistää, että kovasti huumorintajuista väkeä löytyi. Mutta olennaisinta kai oli, miten tämä havainnointi vaikutti allekirjoittaneeseen. Se nimittäin viritti ja aktivoi kohti klovneriaa – ja sitähän olin tullut tekemään.

Klovnit kouluissa

Villa Karossa tarvitaan asiantuntevaa henkilökuntaa edesauttamaan suomalaistaiteilijoiden työskentelyä ja kontaktointia paikallisten taiteilijoiden ja muiden yhteistyötahojen kanssa, ja onneksi siellä oli tänä syksynä ihana ja ihmeellinen Anna Puhakka. Anna on rautainen ammattilainen ja erittäin avulias. Hän auttoi minua todella monessa asiassa ja oli apuna mm. kun me kävimme näyttelijä Sirpa Taivainen-Ilmolan kanssa puhumassa koulujen johtajaopettajille ja rehtoreille mahdollisesta klovnivierailuista heidän kouluissaan. Bella (Sirpa) ja Martta (Taina) toivotettiin tervetulleiksi pienen hämmennyksen saattamana. Ei mikään ihme, jos johtajille ei ihan heti selvinnyt mitä ne tällaiset klovnit oikein tekisivät. Sovimme, että klovnipari vierailee kussakin luokassa noin 10–15 minuuttia. Johtajat informoivat opettajakunnan, mutta lapsille vierailun tulisi olla yllätys.

Valmistauduimme visiitteihin harjoittelemalla yhdessä toteuttavia gageja ja taikatemppuja. Mietimme sopivia lauluja ja kehittelimme uusia. Mukailimme mm. paikallisten lasten hokemasta ”Yovo yovo bonjour” -laulusta version, jossa ”Pikkuisten kultakalojen” melodia yhdistyi ranskan-, suomen- ja minankieliseen sanoitukseen. Siitä sitten tulikin hittibiisi! Sovimme improvisaation pohjaksi sisääntuloja ja joitain tilanteita. Halusimme myös leikittää lapsia. Kumpikaan meistä ei varsinaisesti osaa ranskaa, joten etukäteen piti opetella myös tarpeellisia lauseita.

Ensimmäisenä vierailupäivänä esiinnyimme Villa Karon lähellä olevassa koulussa (École Primaire Publique de Grand Popo, Group D). Kävimme kaikissa koulun kuudessa luokassa. Vaikka olemme Sirpan kanssa työskennelleet paljon sekä yhdessä että tahoillamme, täytyy myöntää, että perjantaiaamuna vähän jännitti. Saavatko Bella ja Martta kontaktin lapsiin? Syntyykö vuorovaikutusta? Kuullaanko naurua? Kuinka kuuma tulee pelleillessä?

Hyvin se meni ja hiki virtasi! Esityskokemus oli todella antoisa ja kannustava. Koulu oli ihana ja aivan mahtavalle johtajaopettajalle ei ollut ongelma osallistua myöskään itse nenä päässä hassutteluun. Ensimmäisen päivän kokemuksista viisastuneita teimme kuitenkin ennakkosuunnitteluumme pieniä muutoksia. Poistimme esimerkiksi esittelystämme vitsailut siitä, että olisimme uusia opettajia. Se asia otettiin pelonsekaisesti hymyillen ihan liian todesta.

Seuraavalla viikolla vierailimme kolmessa eri osiossa isommassa koulussa (Complexe Scolaire de Grand Popo, Group A, B & C). Esiinnyimme liki kaikissa koulun luokissa. Täälläkin lapset nauroivat klovnien mokailulle ja törmäilylle, olivat mukana leikeissä, taikatempuissa ja saippuakuplat kruunasivat koulurutiinia iloisesti sekoittaneen (tai ehkä jonkun opettajan mielestä häirinneen) hetken. Pääsääntöisesti koululaisten vastaanotto luokissa oli riemastunutta, väliin suorastaan hullaantunutta. Ja mikä tärkeintä: syntyi vuorovaikutusta kieli- ja kulttuurieroista huolimatta. Joillekin opettajille oli ilmiselvästi vaikeaa hyväksyä uusi ja ehkä päällisin puolin kontrolloimattomalta vaikuttava tilanne. Onneksi he olivat kuitenkin vähemmistönä ja suurin osa opettajakunnasta vaikutti ilahtuneelta ja osa kiittikin meitä välittömästi.

Kohtaamisia

Bella ja Martta tapasivat siis satoja eri-ikäisiä grandpopolaisia lapsia. Ja niinpä meidät tietenkin tunnistettiin ilman neniäkin. Itse sain kuulla lasten versioita esittämistämme lauluista ja leikeistä ihan viimeiseen päivään asti, mikä oli aika kivaa. Lapsia myös ilmiselvästi kiinnosti meidän toilailumme!

Bella ja Martta vierailivat myös Adjahassa, joka on pienempi kylä Grand-Popon ulkopuolella. Kävimme kylän koulussa kolmessa eri luokassa. Esiintyminen on fyysisesti melko rankkaa ja tiesimme aiemmista päivistä, että jo parin tunnin sessio tuntuu vähintäänkin päivän työltä. Olisi ollut hienoa käydä kaikissa Adjahan koulun luokissa, mutta halusimme säästää voimavarojamme myös kylänraitilla ja Adjahan terveyskeskuksessa esiintymiseen.

Kohtaamiset kylän eri-ikäisten naisten ja miesten kanssa sisälsivät monia hauskoja tilanteita. Martta sai mm. pukeutumisvinkkejä ja Bellan ukulelen soitanta herätti suurta kiinnostusta. Klovnina minua itseäni kosketti kovasti ilmeisen iäkkäiden vanhusten kanssa kommunikointi. Kylän terveyskeskuksessa oli pieni sairaala, jossa kävimme tervehtimässä muutamaa aikuista potilasta. Villa Karon Anna oli meillä tulkkina mukana ja kertoi henkilökunnalle mm. meidän sairaalaklovnitaustastamme. Kaikki sujui oikein hyvin: koimme herkkiä ja iloisia kohtaamisia potilaiden kanssa ja henkilökuntakin sai omat nauratuksensa

Henkilökohtaisesti Adjahassa vierailu oli vaikuttava, paikoin jopa liikuttava kokemus. Aiemmat esiintymiskokemukset kouluissa antoivat varmuutta heittäytyä ja keskittyä klovneriaan. Arvelen, että olimme parhaimmillamme juuri Adjahassa. Vastaanotto oli tietenkin yllättynyttä, mutta myös välittömän ilahtunutta ja ihastunutta.

Teatterikoululla Cotonoussa

Olin ennen Beniniin saapumistani halukas ja varautunut klovnerian työpajan vetämiseen. Itse olin kiinnostunut erityisesti ammattilaisten tai siksi opiskelevien kouluttamisesta. Villa Karossa ei kuitenkaan ollut paljonkaan tietoa paikallisista teatterialan ammattilaisista, joten päätin etsimisen sijaan keskittyä siihen mitä oli jo tiedossa. Tiesin ennakkoon, että Beninissä toimii pieni kansainvälinen teatterikoulu, L’École Internationale de Théâtre du Bénin (EITB). Sain Annalta apua yhteydenottoon ja hän oli myös mukana ensivierailullani koulussa. Koulu sijaitsi Cotonoun kaupungin ulkopuolella meren rannalla, jonne Villa Karon Alphonse kyyditsi meidät kovin kuoppaista tietä pitkin.

Tapasimme koulun perustajan ja johtajan Alougbine Dinen. Puhuimme yleisesti teatterista ja teatteripedagogiikasta, minä kerroin omasta taustani ja Dine vähän omastaan. Koulun opetus vaikutti olevan liikelähtöistä ja siten opetusohjelma tuntui hyvinkin läheiseltä tällaisesta fyysisen teatterin tekijästä. Koululla vieraili myös paljon opettajia Euroopasta, todennäköisesti erilaisten kansainvälisten kulttuurirahoitusten tukemana. Ehdin jo kuitenkin ajatella keskustelun kuluessa, että tapaamisen kiinnostavuudesta huolimatta työpaja tuskin tulisi onnistumaan. Koulu on ranskankielinen ja englanti-ranska tulkkia ei ollut saatavilla. Mutta erehdyin. Sovimmekin ripeästi klovneriatyöpajan aikataulusta ja muista opetukseen liittyvistä yksityiskohdista. Kieli ei ollutkaan Dinen mielestä ongelma ja minähän olen tarpeeksi hullunrohkea opettamaan ilman yhteistä kieltä. Kokemustakin siitä on.

Päätimme kielikysymyksessä luottaa opetettavan aiheen vetovoimaan, käytännön harjoitteluun ja siihen, että opiskelijoista pari osaa jonkin verran englantia. Lähetin ennakolta tekstimateriaalia kurssin sisällöstä sekä englanniksi että Annan kääntämänä ranskaksi. Esittelin tavallista tarkemmin työpajan peruspiirteet sekä klovnerian periaatteita. Opettelin

Annan opastuksella etukäteen myös sanoja ja lauseita, joita tiesin tarvitsevani. Ennakkotoimista oli hyötyä ja minun kauhea ranskani itse asiassa vapautti vuorovaikutusta.

Kolmen päivän työpaja sujui hyvin. Opiskelijani Mariame (Benin), Nafissa (Togo), Boubacar (Niger), Laure (Burkina Faso) ja Gisèle (Benin) olivat innokkaita ja taitavia opiskelijoita. Päivät olivat pitkiä ja intensiivisiä. Teimme kovasti töitä ja palaute kurssista oli erittäin myönteinen. Asuin koululla ja oli kovin kiinnostavaa seurata tämän pienen teatterikoulun elämää. Siellä myös harjoitteli samaan aikaan ammattiryhmä Alougbinen ohjausta. Kävinkin myöhemmin kolme kertaa Cotonoussa ”teatterimatkalla”.

Ranskan kulttuurikeskuksessa näin em. ammattiryhmän erittäin kiinnostavan esityksen ”Ifédé, un hymne à l´amour” sekä kaksi muuta Alougbinen ohjausta koulun opiskelijoille, jotka nekin olivat hyviä opiskelijaesityksiä (”Le complexe de Thénardier” ja ”L’ordeur du Passé”). Dine Alougbine on melkoinen teatterintekijä. Hän työskenteli ennen paluutaan kotimaahansa ja koulun perustamista pitkään näyttelijänä ranskalaisissa ryhmissä ja on esiintynyt yli 35 maassa. Afrikkalaiseen tapaan hän on monipuolinen taiteilija: näyttelijä, ohjaaja, kirjailija, skenografi, kuvataiteilija eikä tanssikaan taida olla hänelle vierasta. Olen todella iloinen ja otettu hänen kohtaamisestaan.

Tanssia ja esiintymistä

Grand-Popossa osallistuin usealle muusikko Noël Saïzonoun rumputunnille ja vielä useammalle tanssitunnille. Hän on erinomainen opettaja ja on hienoa, että tunnit olivat Villa Karossa mahdollisia! Tanssin muutenkin paljon: mainion Gildasin mahtavassa Lion Barissa, kaduilla, kodeissa, torilla, rannalla ja jopa Togon tullissa pois lähtiessäni. (Useimmiten siis paikallisten kanssa, en yksin!) Nautin siitä, että musiikki ja tanssi olivat niin vahvasti läsnä jokapäiväisessä elämässä. Ja tanssia sain myös ehkä itselleni kaikkein tärkeimmässä projektissani. Tein klovneria- ja tanssiesityksen yhteisyössä Noëlinja toisen grandpopolaisen muusikon, Amour Danhouanvin kanssa.

Esitimme 5.12.2009 noin 15 minuutin ”Danse avec Taí” -esityksen ennen Villa Karon lauantaikonserttia. Myös Heini Koskinen esitti ilma-akrobatiaa, joten paikallisella bändillä oli ikään kuin ”suomalaislämppärit”.

Otin esityksessä aikamoisia riskejä: kokeilin edellisenä kesänä syntynyttä uutta klovnihahmoa, joka sai nimen Taí, valmistin uutta materiaalia osin pohjautuen omiin kokemuksiini Grand Popossa, jatkoin kökköranskani harjoittamista ja uskaltauduin ”ei-ammattitanssijana” esittämään paikallista tanssia ja vieläpä Noëlin kanssa!

Noël teki minulle oman koreografian ja Amour rummutti. Molempien kanssa oli hyvä tehdä yhteistyötä. Tosin Villa Karon 10-vuotisjuhlat ja niiden tuomat järjestelyt ja kiireet vähän vaikeuttivat harjoituksiamme. Uuden kokeileminen ja riskinotto joka tapauksessa kannatti. Esitys käynnistyi tietenkin (?) myöhässä ja lavalla oli aluksi aikamoista sähellystä, kiitos bändin roudareiden. Mutta yleisö seurasi kiinnostuneena esitystä, nauroi, kommentoi ja oli aika otettu kun Taí erinäisten kommelluksien ja vaikeuksien jälkeen vihdoin alkoi tanssia ”beniniläisittäin”. Yleisölle klovneria oli varmaankin aika uutta, mutta sekä omaa esitystäni että Heinin akrobatiaesitystä seurasi erittäin keskittynyt yleisö. Palaute oli kannustavaa ja ehdin vielä ennen kotiinlähtöäni kuulla kiinnostavia ”esitysanalyyseja” ja monia iloisia terveisiä mm. Noëlin kautta.

Olin suunnattoman helpottunut, kun huomasin kommunikoivani ja pärjääväni Grand Popossa hyvin erilaisten ihmisten kanssa joko englanniksi, elekielellä, muutamalla minan sanalla tai sitten omalla omituisella etäisesti ranskaa muistuttavalla kielelläni. Ja pakko kai minun on vielä mainita ne käsittämättömän viehättävät ja mukavalla tavalla uteliaat lapset!

Klovni Taì

Klovni Taì eli Taina Mäki-Iso, kuva Mika Haaranen