Elävää kuvaa Beninistä beniniläisille

ELOKUVA Dokumentaristi Antti Seppänen ei tyytynyt Beninissä vain ulkopuolisen tarkkailijan rooliin. Yhteistyö paikallisten kanssa tuotti uudenlaista elokuvaa.

Teksti: Johanna Latvala. Kuvat ja videot: Antti Seppänen.

Antti Seppänen Jalkapalloilijat

Antti Seppänen, Jalkapalloilijat 2011

Dokumentaristi Antti Seppänen oli Grand-Popon autiolla rannalla testaamassa kameraa, kun hän havaitsi uimaan menevän miehen vilkuttavan hänelle. Siitä sai alkunsa beniniläisen elämän taltiointi ja filmien esittäminen saman tien paikalliselle yleisölle.

Seppänen jäi kuvaamaan miehen lähestymistä rantaan, ja huomasi miehen nilkuttavan noustessaan merestä. Mies nosti kainalosauvat hiekalta, lähestyi kuvaajaa, ja kertoi loukkaantuneensa moottoripyöräonnettomuudessa.

“Tein kohtauksesta pienen elokuvan, aluksi ikään kuin teknisenä testinä. Tilanteessa oli kuitenkin jotakin syvästi koskettavaa, joten kysyin mieheltä, voisinko näyttää pätkän yleisölle”, kertoo Seppänen.

Ihmiset innostuivat elokuvista

Grand-Popossa sijaitsevan suomalais-afrikkalaisen kulttuuri-instituutin Villa Karon pihassa näytetään perjantaisin elokuvia ilmaiseksi. Tähän mennessä useita Seppäsen kuvaamia pätkiä paikallisten elämästä on näytetty alkukuvina.

Vaikka uimari oli ensimmäinen Seppäsen kuvaama beniniläinen, ensimmäiseksi yleisölle näytettiin hänen taltioimansa konsertti.

 

Desire le Charme, Antti Seppänen.

 

“Siinä näkyi paljon paikallista nuorisoa, joten ihmiset olivat esityksestä innoissaan. Siitä sain ajatuksen, että voisin kuvata jatkossakin paikallisten elämää ja antaa materiaalin ihmisille takaisin nähtäväksi saman tien”, kertoo Seppänen.

Seppänen pyysi konserttivideon esityksessä ehdotuksia uusista kuvausprojekteista, jolloin paikalliset pojat ehdottivat, että hän tulisi kuvaamaan jalkapallokoulua.

“Pyrin nimenomaan siihen, että tämä on jalkapallokoululaisille itselleen ja toisaalta koko yhteisölle tehty. En siis ollut tekemässä taidelyhytelokuvaa suomaisille katsojille. Ensisijainen käyttötarkoitus oli se, että katsotaan filmi yhdessä seuraavana perjantaina.”

Esitys jalkapallokoulusta olikin hyvin suosittu, ja se on näytetty yleisön pyynnöstä jo useampaan kertaan.

Esitysten jälkeen Seppäselle alkoikin sadella ehdotuksia.

“Kuvasin sellaista, mikä tuntui itsestänikin mukavalta.”

 

Les petits papillons, Antti Seppänen.

Yhteistyötä paikallisten muusikoiden kanssa

Vaikuttavin kokemus Seppäsen kahden kuukauden Länsi-Afrikan oleskelussa oli matka paikallisten muusikoiden kanssa. He ehdottivat Seppäselle, että tämä lähtisi heidän mukaansa Burkina Fasossa pidettäville elokuva- ja kulttuurifestivaaleille.

Seppänen innostui heti, ja kuvasi heidän esiintymistään ja yhdessäoloaan kahden viikon ajan paitsi Burkina Fasossa, myös Togossa. Tästä materiaalista Seppäsen on tarkoitus tehdä ”oikea” elokuva.

 “Heidän kanssaan reissatessa tuli jatkuvasti esiin tilanteita, joissa oli vain pakko kaivaa kamera esiin. Joku alkoi yhtäkkiä spontaanisti soittaa tai tanssia, tai joku kaivoi puujalat esiin ja esitti niillä kävelyä.“

Hänen roolinsa dokumenttielokuvan tekijänä sai reissulla uuden haasteen.

“Jos tehdään objektiivisuuteen pyrkivää dokumenttielokuvaa, on hyvin epäortodoksista, että materiaalia näytetään kuvausvaiheessa kuvattaville.”

Seppänen ei kuitenkaan halunnut asettua objektiiviseksi tarkkailijaksi, vaan halusi kuvattavien tietävän, mitä hän tekee. Muusikot myös auttoivat häntä suunnittelemaan, mitä voisi kuvata ja missä, joten he osallistuivat omalta osaltaan elokuvan tekoon.

”Jotenkin se vain tuntui luontevalta.”

Spontaanisti alkanut vastavuoroinen työskentelytapa osoittautui hedelmälliseksi kaikille osapuolille.

“Tuntuu mukavalta, kun voi antaa jotakin takaisin, eikä vain kuvata paikallisia ja sitten lähteä materiaalin kanssa takaisin Suomeen”, iloitsee Seppänen.

 

The Jester, the Prophet and the Queen – DEMO, Antti Seppänen.

Teksti: Johanna Latvala
Kirjoittaja on kehityskysymyksiin perehtynyt vapaa toimittaja ja tutkija. Hän vieraili kahden kuukauden ajan Villa Karon kulttuurikeskuksessa Beninissä keväällä 2011. Teksti on julkaistu alun perin Global.finlandissa 15.4.2011.