Akasia News

Harjoittelijan haavissa: Kari Rakkola

T(r)anssiharjoituksia kaatopaikalla – länsiafrikkalaista kehonkieltä oppimassa

Kari, mitä kuuluu juuri nyt?

– Hyvää. Vähän sekavaa, niin kuin aina ulkomailla, vaikka suomalaisena asuukin toisessa maassa. Monta asiaa ja kontaktia on ollut täällä hoidettavana yhtä aikaa.

Millaisia odotuksia sinulla oli ennen stipendiaattijaksoa?

– Ei mitään suurempia. Ainoa pelkoni oli se, että ne asiat joista halusin tietää, olisivat ainoastaan turisteille suunnattuja ja etten saisi alkuperäistä materiaalia. Asia ei kuitenkaan ollut niin, vaikka osasta asioita meille tarjoiltiinkin hieman pehmennetty versio. Tämä ei silti ollut vielä turistikamaa.

Kerro vähän siitä, mitä tulit tekemään: millaisia asioita tai projekteja?

– Minua kiinnosti se, miten perustarinoita kerrotaan kehonkielellä täällä ja etenkin tanssin avulla. Afrikkalaisia tulee Eurooppaan koko ajan yhä enemmän ja heidän kehonkielensä ymmärtäminen on ensiarvoista, myös teatterissa. Olettamuksenani oli, että parhaiten alkuperäiset traditiot kehonkielessä ovat säilyneet juuri uskonnollisissa rituaaleissa. Siitä syystä menimme moniin vodun-seremonioihin.

Löysitkö etsimäsi?

– Kyllä. Kokosimme melko hyvän määrän videomateriaalia, sillä saimme luvan kuvata viisi isoa erityyppistä seremoniaa ja kaksi pientä seremoniaa. Lähtökohtanani ei ollut etsiä mystiikkaa, uskonnollista transsia tai saada erityisiä kiksejä tästä asiasta. Joku olikin heti aluksi huolissaan, etten pettyisi etsiessäni näitä ja tuli valistamaan minua vodunin negatiivisista puolista. Ensisijaisesti halusin kuitenkin tutkia sitä, miten fyysinen kommunikointi täällä tapahtuu.

Mielenkiintoisia asioita olivat muun muassa vodunin poliittiset ulottuvuudet. Matkustimme naapurimaahan Togoon, jossa maan hallitus yrittää esimerkiksi vaikuttaa siihen, millainen pyhä kivi valitaan vuosittain syyskuussa järjestettävässä Pierre sacrée (suom. Uhrattu kivi) -nimisessä vodun-juhlassa. Kansanperinteellä on edelleen täällä suuri valta, myös yhteiskuntapoliittisesti. Synkkä puolikin vodunissa on tietysti olemassa. Olimme oikeastaan vain yhdessä sellaisessa sessiossa, jossa lähestyttiin tai edes hipaistiin tätä asian synkkää puolta. Tiivistetysti ja sen enempää kommentoimatta, kanan veret tuli juotua. Tämä ei kuitenkaan oman työni kannalta ollut oleellista, vaikka kokemuksena kylläkin hyvin mielenkiintoinen.

Mikä oli mieleenpainuvin asia Villa Karossa vietetyn viiden viikon aikana?

Ihan alussa ihmettelin, kun meidät vietiin jonnekin kaatopaikan tapaiselle, suoraan sanottuna aivan keskelle roskaläjää. Tällä paikalla järjestettiin todella kaunis ja erityinen seremonia, jolloin kaatopaikka muuttui ikään kuin upeaksi juhlasaliksi. Ihmisillä oli myös upeat vaatteet ja korut päällään. Ristiriita oli käsittämätön.

Näin näyttelijäntyön ohjaajana en ollut näkemistäni transseista erityisen vakuuttunut, mutta ilmeisesti ne kuuluvat eräänlaiseksi seremonian väliosaksi. En kuitenkaan muista nähneeni yhtään transsiesitystä, joka ei olisi ollut harrastelijateatteritasolla. Tietenkin transsi on ihan mahdollista saada teknisesti aikaan rytmin, tanssin ja paikallisen pontikan eli sodabin avulla, mutta ei uskonnollisista syistä. Jos tietyllä tavalla itseään keinuttaa ja ottaa vähän voimajuomaa päälle, siitähän se lähtee. Tällä puolella ei itselleni kuitenkaan ollut mitään sensaatioarvoa.

Jos jotain kriittistä pitää sanoa, niin eräällä reissulla näimme, kuinka eurooppalaiset jakelivat paikallisille kaikenlaista rihkamatavaraa. Itselleni tuli sellainen vaikutelma aivan kuin he olisivat ruokkineet jotakin puluja. Tämä ei paranna kenenkään asemaa, sillä arvotus on väärä. Asetelma ihmisten välillä tulee kummalliseksi ja lopulta se synnyttää toisella puolella aggressiota ja vastapuolella ylimielisyyttä. Tällainen kohtaaminen ei ole aitoa.

Sen sijaan tilanne oli aivan toisenlainen vieraillessamme jokiveneretkellä saarella, jossa valmistettiin suolaa. Kohtaaminen saaren kyläläisten kanssa oli aitoa ja se tapahtui tasa-arvoisesti ilman tavaran tai lahjusten vaihtoa tai odotuksia. Kun ollaan samalla tasolla, se on hienoa. Siitä saa myös itse paljon enemmän. Onhan täällä mahdollisuuksia antaa rahaa esimerkiksi orpokodille ilman, että kenenkään omanarvontuntoon kajotaan. Myös se, että Villa Karo on luonut kontakteja pitkällä aikavälillä mahdollistaa sen, että sitä kautta tarvittavia tavaroita ja apua voidaan toimittaa mahdollisimman tasaisesti ja hallitusti eri kyliin.

Millä mielin palaat kotiin? Millaisia eväitä on kotiinviemisiksi?

– Hyvä, kun tuli tehtyä. Kotona tosin on täysi stressi on odottamassa. Olen siirtänyt töitä eteenpäin, enkä luultavasti ehdi käsittelemään tätä kokemusmäärää kuin ehkä vasta kuukauden kuluttua. Dokumenttimateriaaliahan meille tuli lähes kahden pitkän elokuvan verran. Jospa sen joskus saisi avattua ja purettua.

Millaisia terveisiä lähettäisit henkilölle, joka harkitsee hakevansa stipendiaatiksi Villa Karoon?

– Kaikki suunnitelmat, mitä tälle ajalle tänne tekee, täytyy tehdä suurpiirteisesti. Jos yrittää kovin tiukkaa aikataulua laatia, siinä menee vain oma energia hukkaan. Ne asiat, joita halusin, tapahtuivat lopulta aika nopeasti. Minua auttaneet henkilöt tulivat itse tarjoamaan apuaan, mutta asiat ottavat välillä aikansa.

 

Kari Rakkola näyttelee sekä ohjaa näyttelijäntyötä Wienissä. Hän vietti Villa Karossa viisi viikkoa elo-syyskuussa 2017.
Teksti: Liisa Manninen

Kari Rakkola (kolmas oik.) Togon pääkaupungissa Loméssa Pierre Sacrée -juhlissa Roland Bonimairin (toinen oik.), Tomi Päiväläisen (kolmas vas.) ja Liisa Mannisen (ensimmäinen vas.) sekä kyläläisten kanssa.

Harjoittelijan haavissa: Pedro Aibéo
Villa Karoon valitut stipendiaatit kevätkaudelle 2018!

Tags: , , , , , , , , , , , ,