Akasia News

Harjoittelijan haavissa kausi 2 osa 4: Ishmael Falke

Haastateltavani aloittaa keskustelumme leveällä naurunpyrskähdyksellä, kun esitän hänelle ensimmäisen yksinkertaisen kysymykseni ”kuka sinä olet?”.

– Mä olen nukketetteritaiteilija ja asun Turussa. Olen 38-vuotias ja kotoisin Israelista, Ishmael Falke vastaa hetken harkinnan jälkeen.

Ishmael on viettänyt kuusi viikkoa puolisonsa, tanssija Sandrina Lindgrenin kanssa Villa Karossa. Nyt lähdön hetkellä Ishmael sanoo tuntevansa olonsa valmiiksi palaamaan kotiin, vaikka samalla hänestä tuntuu kovin monien asioiden jääneen kesken.

– Joskus haluan tulla tänne takaisin ja kokeilla erilaisia taideprojekteja, joita en nyt ehtinyt tehdä. Minan kieltäkin olisin halunnut oppia enemmän. Toisaalta olen täällä oppinut paremmin hyväksymään sen, että kaikkia suunnitelmia ei vain voi toteuttaa. Suunnitelmasta on tosi pitkä matka valmiiseen, ja kaikki muuttuu koko ajan. Täällä nautinkin siitä, että asiat tapahtuu ihan eri tavalla.

Video: Ishmael esiintymässä Tokpa Aïzon kylässä.

Grand-Popossa oleskelunsa aikana Ishmael on esiintynyt kahdessa lähikylässä ja pitänyt teatterityöpajan paikallisella alakoululla. Esiintymisistä hänen mieleensä on erityisesti jäänyt yleisön vastaanotto ja oma valmistautuminen – tai pikemminkin valmistautumattomuus. Molemmat esiintymiset olivat nopean improvisoinnin tulosta, ja mukana hänellä oli vain pari pientä, helposti kuljetettavaa nukkea.

– Suomessa esityksen pitää olla tiptop-suunniteltu, yksityiskohdat tarkkaan hiottu, ja iso osa toteutuksesta on esiintymispaikan ja tekniikan varassa. Yleisö on sidottu penkkeihinsä, joten on aikaa vähitellen rakentaa esitystä ja varmuus siitä, että ihmiset ovat ja pysyvät siinä paikallaan alusta loppuun. Täällä sitten pikkukylässä vain hops yhtäkkiä tipahdan yleisön eteen tilassa, jossa yleisön ja esiintyjän välillä ei ole eroa. Vuorovaikutusta on jatkuvasti ylläpidettävä, jotta ihmisten mielenkiinto säilyy. Suomessa tuollainen tilanne olisi ollut painajaismainen, mutta täällä se oli todellisuutta ja todella hauskaa sellaista.

Aikaisempien esiintymiskokemustensa perusteella Ishmael ei ollut alkuunkaan vakuuttunut siitä, pitäisikö paikallinen yleisö hänen hieman groteskeista nukkehahmoista. Esimerkiksi Palestiinassa Ishmaelin Beniniin mukanaan tuoma kääpiöhahmo oli saanut ihmiset kauhistumaan.

– Tuon alueen islamilaisessa kulttuurissa visuaalinen taide pohjautuu enimmäkseen arabeskeihin eikä siihen sisälly ihmis­- tai eläinhahmoja. Täällä taas kulttuuriin luonnostaan kuuluu niin paljon rumia ja epämuodostuneita hahmoja, jumalia ja puolijumalia, että ihmiset ottavat avoimin mielin vastaan lisää monstereita ja epäsympaattisia pääkallohahmoja.

Ishmael pitää osasyynä myös sitä, että kuolema on täkäläisessä kulttuurissa toisella tavalla läsnä ja välittömämpi osa elämää kuin esimerkiksi Suomessa. Toisaalta ihmiset myös luonnollisemmin hyväksyvät sen, että esitykseen liittyy vaara.

– Vaikkapa vodoun zangbeto-seremonioihin kuuluu hyökkäävyys, joka yhtä aikaa pelottaa ja kiehtoo yleisöä. Esityksissäni näkyi, että ihmiset olivat ensin tosi hämillään tavalla, joka suomalaisesta olisi voinut tuntua jotenkin nololta tai vaivaannuttavalta heidän itsensä tai esiintyjän kannalta. Mutta eivät ihmiset täällä mieti sellaisia omaan anonyymiteettiin, itseymmärrykseen tai imagoon liittyviä asioita, vaan sekä lapset että aikuiset ovat avoimia ja vastaanottavaisia. Ja lapset, vaikka ensin vähän säikähtäisivätkin, voivat vanhempien reaktioista huomata, että ei ole mitään pelättävää.

Oman lisänsä yleisön vastaanoton eroavaisuuksiin tuo myös se, kuinka paljon erilaisia kuvia ja esityksiä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat ylipäätään tottuneet näkemään. Suomessa tarjolla on ylitsepursuava valikoima erilaisia kuvastoja, jotka ovat beniniläisyleisölle täysin tuntemattomia.

– Täällä on rikas tarina- ja kertomusperinne, mutta sen kuvasto on kuitenkin suht vakiintunut ja samanlainen. Siksi tällainen omasta mielikuvituksesta tehty nukketeatteriesitys on aivan uutta ja ihmeellistä. Totta kai omassa työssäni mielikuvitus on aina keskeisessä asemassa, mutta täällä olen itse hahmo ja esitys omassa itsessäni. Ihmiset katsovat minua ihmeissään, ja lapset nyppivät käsikarvojani. Yhdistelmänä se, että minulla on vielä jokin nuken kaltainen otus mukanani on heille aivan uusi.

Ishmael koululla (Medium)

Ishmael kouluvierailulla opettamassa käsiteatteria.

Ishmaelin mukaan myös tavoissa arvioida esityksiä on iso ero.

– Yleensä itselläni on tarkat ammatilliset kriteerit, ja toisaalta on koko ammattikunnan kriteerit, joilla esityksiä mitataan. Taiteen kehittämisen kannalta sellainen on tärkeää, mutta välillä niin pilkun nylkyttämistä. Täällä kriteerit on aivan toiset, interaktio yleisön kanssa on pääasia. Vetäessäni jonkin tapahtuman luon yhteisöllisen hetken ihmisten kanssa. Suomessa esiintyjä vain tulee, esiintyy, tekee juttunsa, ja yleisö maksaa lippunsa ja on hiljaa. Vaikka teatteri edelleen onkin jollain tavalla yhteisöllistä, niin se on tosi pitkälle jalostettua ja hienovireistä, että se ei enää pääse lähelle ihmisiä. Interaktiosta on lähes kokonaan luovuttu. Suomessa konsepti on tärkeintä – kohdeyleisön määritteleminen, markkinointi ja niin edelleen. Sellainen ihmisten lokeroiminen voi olla helvetin tylsää, ja yhdellä esityksellä koko yhteisön kohtaaminen on vaikeaa. Täällä kaikki vanhuksista ja sylivauvoihin ovat läsnä ja haluavat osallistua esitykseen.

Djanglanmeyn-kylässä Ishmael esiintyi useamman musiikkiesityksen välissä ja lavalla juontajan ja muiden esiintyjien seassa ramppasi ihmisiä paljonkin. Kesken Ishmaelin esityksen eräs mies tarttui mikrofoniin ja alkoi selostamaan tapahtumia.

– Suomessa olisi tullut täysi sota, jos joku väliin huutelija tyyppi olisi tuolla tavalla ottanut itselleen vapauden kommentoida esitystä. Mutta täällä se oli tosi hyvä ja toimiva juttu, vaikken alkuunkaan edes ymmärtänyt mitä hän puhui! Selostaja yhdessä yleisön kanssa samaistui esityksen tunnelmaan ja rytmiin. Kaikki meni yksiin.

Teksti, kuva ja video: Ida Lindholm