Akasia News

Kalastajan pitkä päivä

Artikkeli on julkaistu Maailman Kuvalehdessä 3/2014.
Kirjoittaja Maija Lassila on ollut Villa Karon stipendiaattina.

Ghanalaiset kalastajat työskentelevät ison osan vuodesta beniniläisellä Grand Popon rannalla.

Ghanalaiset kalastajat matkustavat meritse Beniniin kalastamaan. Osa perheenjäsenistä seuraa autolla perästä. Kuva Maija Lassila

Ghanalaiset kalastajat matkustavat meritse Beniniin kalastamaan. Osa perheenjäsenistä seuraa autolla perästä. Kuva Maija Lassila

Aurinko paahtaa, on myöhäinen aamupäivä. Ghanalainen kalastusosuuskunta on ollut työssä jo aamuvarhaisesta. Muutama kymmenen miestä on asettunut omille paikoilleen vetämään mereen johtavaa paksua köyttä.

Vedetään nuottaa, joka ulottuu monien satojen metrien päähän vaahtopäiselle Guineanlahdelle.

Myöhemmin miehet lepäävät varjossa ja odottelevat, että kalat uisivat verkkoon. Kauempana rannalla toinen miesryhmä vetää toista köyttä. Ennen pitkää nuottaköydet yhdistyvät ja verkko voidaan vetää rannalle. Jos saalis jää pieneksi, vedetään kaksi nuotallista. Kalaa on saatava joka päivä.

Lähemmäs sata Etelä-Ghanan Ketan kalastajakaupungista tullutta miestä on ajanut suuret yhdestä puusta veistetyt veneensä ohi Ghanan naapurimaan Togon rannikon, aina Grand Popoon Beniniin. Ryhmä viettää kymmenen kuukautta vuodesta täällä beniniläisellä rannalla. Kalastajien perheet seuraavat mukana, osa tulee rajojen yli autoilla. Kun kalastussesonki on ohi, palataan takaisin kotimaahan. Taukokuukausina kalastajat korjaavat verkkoja, juhlivat ja kuluttavat saatuja ansioitaan.

Viitisen vuotta sitten perustetun kalastusosuuskunnan päällikkö Wortsetsey Monyeko, 32, on kalastajien keskuudessa auktoriteetti. Hän on vastuussa kalojen myynnistä saaduista voitoista ja niiden jakamisesta. Voitot talletetaan pankkiin ja jaetaan sesongin päätteeksi niin, että päällikkö saa noin kolmasosan. Loput jaetaan tasan ryhmän kesken.

Päällikön suuri osuus selittyy hänen vastuullaan. Hän on vastuussa muun muassa veneiden, polttoaineiden ja verkkojen hankkimisesta sekä välineiden korjaamisesta.

Kalat ovat vähentyneet, selitykset vaihtelevat

Kuten muualla Länsi-Afrikassa, myös Beninin rannikolla suuret teolliset kalastusalukset  ryöstökalastavat. Paikallisten kertomusten mukaan tilanne ei ole kuitenkaan aivan niin paha kuin Ghanassa.

Grand Popossa selitykset kalojen vähentymiselle vaihtelevat. Usein kalastajat kertovat kaloja kyllä olevan, mutta kauempana ulapalla. Teolliset kalastusalukset heittävät suuren osan saaliista mereen kuolemaan. Tämän selitetään ajavan muut kalat kauemmas rannikosta, pienkalastajien ulottumattomiin.

Toisaalta kalojen vähentymistä selitetään ihmisten vähentyneellä kunnioituksella merta ja rantaa kohtaan. Yhä pienempiä kaloja pyydetään. Kalojen ei kuitenkaan ajatella täysin loppuneen.

Merivirran imussa, murtuvissa mainingeissa

Nuotanvetohuudot sekoittuvat kylän äänimaisemaan: mopojen pärinään, kukkojen kiekumiseen, maininkien jymyyn. Pillit soivat, kun kolmihenkinen soittajaryhmä kilkuttaa kelloja nuotanvetäjille.

Monyeko päättää, koska pidetään taukoa ja koska vetämistä jatketaan. Hän kannustaa miehiä jatkamaan pienellä laulunpätkällä. Jokunen kalastajan vaimo seuraa miehiä mukanaan vesiämpäreitä ja lounasta.

Monyeko päättää lounastaa perheensä luona. Kalastajat asuvat palmunlehvistä hiekalle rakennetuissa väliaikaisissa majoissa, joissa ei ole vettä tai saniteettimahdollisuuksia. Lounaaksi syödään usein käymällä valmistettua maissia ja tuoreita taskurapuja.

Ghanalaisen kalastusosuuskunnan toiminta on vain yksi Beninin monista erikoistuneista kalastusmuodoista. Toiset kalastusporukat keskittyvät makean veden kalastukseen tai merellä kalastamiseen veneestä käsin.

Yökalastuskaudella lokakuusta tammikuuhun monen kalastajan päivä alkaa jo kolmelta yöllä. Kalastajat uivat kuun valossa kauas veneille, väistäen merivirran imun ja murtuvat mainingit.

Kun kaikki miehet ovat veneissä, he nostavat vihreät purjeet ja etenevät joskus kymmenienkin kilometrien matkoja ulapalle kalojen perässä. Kalojen liikkeitä kuunnellaan veteen asetettavan pitkän puun kautta. Kun verkot on laskettu, kalastajat nukkuvat veneessä. Vasta aamupäivällä he palaavat rantaan, missä muut kyläläiset odottavat. Rannalla kalat punnitaan ja jaetaan venekunnittain. Seuraavana yönä sama toistuu.

Merellä kalastaminen on hengenvaarallista työtä. Poikia koulutetaan merikalastukseen vuoden ajan, ja uimataidon on oltava täydellinen.

Taitoa ja tarkkuutta vaativaa työtä

Iltapäivällä nuotanvedossa pidetään vähemmän taukoja, mukaan liittyy myös naisia. Kun aurinko painuu alemmas ja kalastajat ovat uupuneita, suuri punainen verkkoa merkitsevä poiju on tullut lähemmäs. Ulapalla nuottaa valvonut vene voidaan ohjata varovasti rantaan. Vain taitavimmat uimarit voivat ohjata venettä. Rantautuessaan vene voi kaatua murtuvissa aalloissa tai moottori rikkoutua.

Kun suuri vene on saatu kuivalle maalle, muutama kalastajista ui verkolle. Verkko on saatava rantaan sotkeutumatta ja yhdessä linjassa. Välillä uimarit katoavat metrien korkuisiin aaltoihin, mutta tulevat taas näkyviin. Vielä pari tuntia kuluu, kunnes molemmat nuottaköydet yhdistyvät ja painava verkko vedetään hiekalle.

Nuotan päässä odottaa saalis, suuri pussi täynnä pieniä hopeanhohtoisia kaloja. Saalis ei ole kovin suuri näin monelle kalastajalle. Alkaa naisten työ, kun he kuljettavat kalat suurissa vadeissa tasaiselle hiekalle, missä niistä muodostetaan samankokoisia kasoja.

Seuraavaksi käydään Worsetseyn johdolla kauppaa kalastajien ja muiden kyläläisten kesken. Grand Popon naiset ovat kalan jälleenmyyjiä. He savustavat kalat ja myyvät ne lähikylien markkinoilla. Pienimmät kalat kuivatetaan auringossa. Viimein joukko rannalla hajaantuu. On kotiinlähdön aika.

Maija Lassila