Akasia News

Käynnistämässä ympäristöyhteistyötä ja kierrätystä Villa Karossa

Vilma Pimenoff on suomalainen valokuvaaja ja taiteilija, joka asuu Ranskassa. Syksyllä 2013 hän osallistui Enviro-projektin käynnistämiseen residenssijaksollaan Villa Karossa. Hän oli mukana perustamassa taloon ja kyläraitille kierrätyspistettä, teki jätteidenlajittelua ja toukokuisia kierrätystyöpajoja mainostavan videon sekä oli mukana käynnistämässä yhteistyötä ympäristöprojektin ja paikallisten koulujen välille.

Vilma Pimenoff: Jätteiden lajittelu kotona. ENVIRO-Usine de Recyclage,
Villa Karon ympäristöprojekti (2013-2014)

1. Miten tulit lähteneeksi Villa Karoon ja mukaan Enviro-projektiin?

Beniniläiset esineet ja niiden populaarikulttuuriset merkitykset kiinnostavat minua. Halusin nähdä ne läheltä ja niiden omassa kontekstissa. Enviro-projektiin minua kysyttiin mukaan Beninissä. Hanke oli alkamassa, ja siihen tarvittiin videota jätteiden lajittelusta ja kevään 2014 workshopeista. Olin tosi otettu siitä, että minua pyydettiin mukaan, ja tuntui mukavalta olla tekemässä yhteistä juttua. Video tehtiin, ja olen tyytyväinen lopputulokseen, joka upposi hyvin kohdeyleisöönsä eli paikallisiin lapsiin ja nuoriin. Olen ollut aikaisemminkin mukana kansalaisjärjestöjen koulutushankkeissa, mutta tämä oli ensimmäinen puhtaasti ympäristöasioihin liittyvä projekti.

2. Miten jäteongelma avautui sinulle Grand-Popossa?

Trooppisen kehitysmaan ja ilmastollisesti kylmän, mutta vauraan Euroopan ero on TODELLA ISO kun sitä miettii jätteiden – siis tavaran –  kautta. Kulutuksen ja tuotetun jätteen ja määrä on Grand-Popossa hyvin pieni verrattuna samansuuruiseen suomalaiseen pikkukaupunkiin. Videota tehdessä beniniläisen projektikoordinaattorin Blanchard Djoussoun kanssa jouduimme ihan sellaisten metatason kysymysten äärelle kuin mikä on ”keittiö”, ”roskis” ja ”roska” grandpopolaisen näkökulmasta.

Katukuva Grand-Popossa sinällään ei ole silmäänpistävän “epäsiisti”. Yksityiset taloudet heittävät roskansa talon taakse pihoille ja kujille ja polttavat ne aika-ajoin, vaikkei toksisen jätteen poltto olekaan paras tapa päästä siitä eroon.  Sotkuisempaa oli rannalla, mihin hajoamatonta jätettä kulkeutuu merestä.  Hotellit ovat suurimpia yksittäisiä jätteentuottajia Grand-Popossa, ja osa niiden jätteistä päätyy lähimaastoon. Eräs maanviljelijä kertoi muun muassa läheisen hotellin kaatavan jätettä hänen peltonsa viereen ja olevansa huolissaan tämän vaikutuksista pellolla kasvaviin sipuleihin.

Laajemmassa perspektiivissä jäteongelma ja maaperän saastuminen ovat teollisuuden sivutuotteita, joihin yksityisellä kansalaisella on vain vähän suoraa vaikutusvaltaa, mutta ympäristöasioista puhuminen on silti tärkeää. Se lisää kollektiivista tietoutta ympäristön tilasta ja sen vaikutuksesta ihmiseen. Näin toivottavasti tulevaisuudessa kansalaiset vaativat muutoksia epäreiluun ja epäekologiseen tekniseen infrastruktuuriin.

Grand-Popon yläkoulun rehtorin Mr Aïnan ja Djoussoun mukaan maaperä Grand-Popossa on saastunut mm. vahvojen kemiallisten lannoitteiden käytön seurauksena, minkä vuoksi kemiallisten lannoitteiden käyttöä olisi vähennettävä.  Hän näkee, että suurin hyöty jätteidenlajittelusta grandpopolaisille olisikin se, että he voisivat hyödyntää biojätettä lannoitteena puutarhoissa ja pelloilla. Tarvitaan tiedotusta ongelmista ja neuvontaa vaihtoehtoisista lannoitusmahdollisuuksista ja viljelystavoista, esimerkiksi permakulttuurista. Agronomina Djoussou on tässä asiassa ekspertti, joten on todella hienoa, että juuri hän on koordinoi Enviro-projektia Beninissä.

3. Miten osallistuit Enviro-projektiin?

Projektin alussa oli paljon tehtävää ja kokoustimme Blanchardin kanssa lähes päivittäin Villa Karon puun alla. Videon lisäksi teimme kouluvierailuja, sovimme yhteistyöstä oppilaiden kanssa ja solmimme suhteita projektista kiinnostuneisiin kyläläisiin.  Kouluvierailu oli kiinnostava kokemus beniniläisen instituution hierarkkisuudesta ja rehtorin tapaaminen erittäin virallinen ja vakava tilaisuus. Onneksemme rehtori piti Enviro-projektilaisista ja näytti vihreää valoa yhteistyölle. Tulkkasin myös ranskankielisen Blanchardin ja suomalaisten stipendiaattien keskusteluja. Videon kuvasimme yhdessä Georgetten ja Yvetten kanssa.

4. Kertoisitko lisää ”TRI À LA MAISON”- jätteenlajitteluvideosta?

Ideoita videoon oli vaikka kuinka, mutta päädyimme toteuttamaan videon yksinkertaistaen, jotta viesti menisi varmasti läpi. Videossa on kaksi henkilöä keittiössä. Toinen kysyy toiselta, miksi tämä erottelee muovin vihannesten roippeista, mihin tämä vastaa samalla katsojallekin selittäen, että kotona kannattaa erotella biojäte. Biojätteestä saadaan kompostiainesta, jota voidaan hyödyntää omassa puutarhassa viljelysmaata rikastuttamaan.  Muut jätteet tulee laittaa myös roskiin (kuivana), eikä niitä saa heittää luontoon, koska se on haitallista ympäristölle. Monia muitakin jätteitä voidaan itse kierrättää ja hyödyntää uudelleen. Näyttelijämme toivat videoon oman loistavan persoonansa, mikä viihdytti jo sinänsä katsojaa. Musiikki ja äänitehosteet lisäsivät videoon huumoria ja dynaamisuutta.

5. Millaisen vastaanoton työnne sai?

Videon ”ensi-ilta” Villa Karon jokaperjantaisessa elokuvaillassa oli hieno! Talon teknikko Boniface Gossoujoka on loistava esiintyjä – piti elokuvailtaan saapuneille nuorille 15 minuutin alustuksen roskien lajittelusta. Tämän jälkeen näytettiin video, jota kaikki katsoivat hiirenhiljaa. Videon loputtua yleisöstä kuului paljon puhetta, joten innostunut reaktio siitä kyllä syntyi!

Enviro-projektista ollaan todella kiinnostuneita Grand-Popossa, mutta “osallistava” toiminta täytyy suunnitella hyvin, jotta ihmiset lähtevät mukaan. Esimerkiksi workshopeihin osallistujat on valittava ja varmistettava etukäteen, ja toiminnan on oltava mielekästä popolaisille. Sakarin workshop on tästä hyvä esimerkki. Osallistujille ja kyläläisille jäi ”lahjaksi” Grand-Popon raitin varrella kakkien nähtävillä seisova kanateos, jonka tekemiseen on omin käsin osallistuttu.

6. Miten itse koet hankkeen mielekkyyden itselle, stipendiaateille ja popolaisille?

Pääsin Enviro-projektissa paikkoihin –mm. koulu, kaupungin viljelysmaat – joihin en muuten olisi tutustunut ja sain kokemuksen yhteistyöstä beniniläisten kanssa. Projektin kautta aloin myös ymmärtää beniniläistä hierarkiaa ja sen koukeroita, niin instituutio- kuin henkilökohtaisellakin tasolla. Vaikka monista kulttuuriin liittyvistä asioista voi lukea kirjasta, niin minusta tuntuu, että alan ymmärtää niitä todella vasta paikan päällä, sen kulttuurin kontekstissa. Vasta tilanteessa, johon pitää löytää ratkaisu, joutuu miettimään syvemmällä tasolla miksi ihmiset tekevät niin kuin tekevät ja miksi asiat menevät niin kuin menevät!

Enviro-projekti tarjoaa stipendiaateille loistavan tilaisuuden toteuttaa monia asioita! Käynnissä olevaan projektiin on nyt helppo lähteä mukaan, kun ns. ”alkutyö” on tehty. Hanke tunnetaan Grand-Popossa, yhteistyöstä innostuneita ihmisiä löytyy ja yhteistyöväylät hankkeen, koulujen ja muiden paikallisinstituutioiden välille on luotu. Lapset ja nuoret ovat hyvä kohdeyleisö, ja heillä on eniten aikaa ja kiinnostusta osallistua toimintaan. Heidän kauttaan myös vanhemmat oppivat ympäristöasioista!

7. Millainen on näkemyksesi stipendiaattien ja Grand-Popon kylän välisistä yhteistyömahdollisuuksista?

Residenssi/kulttuurivaihdon kauneus ja kauheus on siinä, että jokainen stipendiaatti oman persoonansa kautta ja omalla tyylillään ottaa kontaktia ympäristöönsä ja tuottaa näin omanlaisiaan tapahtumaketjuja. Mitään oikeaa tai väärää tapaa tehdä yhteistyötä ei mielestäni ole, mutta on hyvin tärkeää ottaa selvää vieraan paikan asioista etukäteen ja tarkistaa omat lähtökohtansa ennen kuin ryhtyy toimintaan muilla mailla. Auttamisenhaluinen ”muukalainen” voi tahtomattaan saada aikaan päinvastaista “kehitystä” kuin mitä oli aikonut, jos hän ei ole ymmärtänyt mikä itse on suhteessa siihen paikkaan ja kulttuuriin, johon matkustaa.

Enviro-projektissa on mukana paikallista asiantuntemusta ja tietyt raamit, joiden puitteissa on ”turvallisempaa” osallistua paikallisyleisölle suunnattuun yhteisöhankkeeseen. Erityisesti Enviro-projektissa minua säväytti ja motivoi paikallisen koordinaattorin asenne ja visio. Puhuimme hänen kanssaan paljon siitä, MILLAISTA kehitystä Afrikassa ja Beninissä tarvittaisiin, ja Blanchard – joka on tehnyt paljon yhteistyötä eurooppalaisten ja kanadalaisten järjestöjen kanssa – muistutti, ettei Beninissä tarvitsisi tehdä samoja ”kehitysvirheitä”, joita Euroopassa on tehty. Esimerkiksi maanviljelyssä EI tarvitsisi käyttää kemiallisia lannoitteita tehostamaan tuotantoa – kuten Euroopassa edelleen käytetään.

8. Haluaisitko jakaa vielä muuta aiheeseen liittyen?

Lähtemistä Villa Karoon stipendiaatiksi suosittelen kaikille! Siellä ollessasi törmäät varmasti kaikista kulttuureista eniten omaasi (ja omaan itseesi), koska  Beninissä olet se erilainen, se ”toinen”! On ehdottoman tervettä kokea olevansa välillä ”vieras”, ja kyseenalaistaa aika ajoin omia näkemyksiään ja olettamuksiaan.  Enviro-projektilla on mielestäni mahtava potentiaali edistää paikallista tietoutta ympäristöasioista. Se on myös todella hyvä linkki stipendiaateille jotka haluavat sen kautta, ja tekemisensä kautta, kontaktia Grand-Popoon ja sen asukkaisiin. Projektikoordinaattori Blanchard on todella fiksu tyyppi, jolla on niin sosiaaliset kuin ammatilliset valmiudet tehdä työtä, joka luo uutta, oikeasti uudenlaista tulevaisuutta! Luotan siihen, että hänenkaltaistensa ihmisten ansiosta monia asioita voidaan viedä Beninissä oikeaan suuntaan!

 

 

Lämmintä tuulta – Maija Villa Karossa

Maija Lassila oli Villa Karon stipendiaattina ennen joulua 2013. Ohessa hänen tunnelmiaan ja maalaamiaan kuvia Beninistä.

Maijan näyttely “Lämmintä tuulta” 1.-29.4. Galleria Dixin studiossa (Uudenmaankatu 19, 00120 Helsinki)!

Villa Karo oli pitkäaikainen unelma ja myös ensimmäinen kertani Saharan eteläpuolisessa Afrikan maassa. Jo matka Alphonsen kyydissä Cotonousta Grand Popoon oli täynnä tunnelmaa, joka sävytti viittä viikkoani residenssissä. Pää pyörällä ja aistit ja mieli avoinna katselin tienvarsien vilinää. Nyt kun mietin Beninin aikaani, nousevat mieleeni välähdyksenomaisesti juuri tienvarsien valkoiset maniokkijauhokasat tai parturikampaamoiden ja ompelijoiden persoonalliset maalatut kyltit. Tai pienet “buvettet”, joilla oli sellaisia nimiä kuin “Jeesuksen veri”.

Maija_Lassila_Gbecon

Gbecon

Minulla oli onni myös vierailla mitä ihanimmassa matkaseurassa pohjoisessa ja Pendjarin kansallispuistossa. Erityisesti muistan, kuten varmasti myös matkatoverini, kuinka istuimme safariauton katolla kohdatessamme tiellä leijonan. “Ei saa pelätä”, kuljettajamme painotti. Jännitys hiipi siltikin keskuuteemme hetken päästä, kun olimme juuttuneet mutaan, hotellille oli parin minuutin ajomatka, eikä kävellä voinut. Olimme edelleen leijonien reviirillä, enkä koskaan aiemmin ollut tuntenut olleeni potentiaalinen saalis.

Viisi viikkoa oli sopiva, mutta silti lyhyt aika toteuttaa maalaus -ja kirjoitusprojektini ja uppoutua paikalliseen todellisuuteen. Jo ensimmäisellä viikolla Kwassi esitteli minut kalastusosuuskunnan päällikölle, Wortsetsey Monyekolle. Antropologina olen erikoistunut ihmisen ja luonnon suhteen tutkimiseen meren, pienkalastuksen ja paikan näkökulmasta. Yhden pitkän päivän kuljin kalastusosuuskunnan mukana rannalla ja seurasin nuotanvetoa. Wortsetsey kutsui minut tuona päivänä myös perheensä luokse lounaalle. Vastalahjaksi kalastuksen seuraamisesta otin monia kuvia osuuskunnasta työssään. Seuraavina viikkoina tutustuin kalastukseen myös haastattelemalla monen villakarolaisen tuntemaa Donald Adbodjakinia, tutustumalla hänen seurassaan läheisen Aheme-järven kalastukseen, seuraamalla Gbeconin yökalastajien lähtöä sekä tutustumalla Grand Popon Mono-joen kalastajiin.

Maija_Lassila_Nuotanveto

Nuotanveto

Grand-Popon Hounsoukoen kylänosassa tilanne on huono, sillä kalaa ei joessa enää ole tarpeeksi. Kalastajat sanovatkin olevansa nyt pikemmin maanviljelijöitä kuin kalastajia, mikä on kannattamattomampaa työtä. Joenpohjan nousun sanotaan karkottaneen kalat pois. Yhä pienempiä kaloja myös kalastetaan. Kalastajat kertoivat, että ahdinko näkyy esimerkiksi siinä, että yhä harvemmat kalastajat menevät naimisiin ja hankkivat perhettä, kun elatusta on vaikea saada tai lasten koulumaksuja maksaa. Pascal Fanoukpe kertoi, että kalastajat ovat kipeästi uuden puisen kanootin tarpeessa. Elämä on hyvin vaikeaa, selviämistä oikeastaan, kalastajat kertoivat.

Seurasin joen kalastajia työssään yhden päivän. Kalaa etsitään nyt joenvarren vesikasvillisuuden joukosta. Se on kovaa työtä, jossa kasvillisuutta täytyy raivata vedessä suurilla viidakkoveitsillä. Muutaman tunnin aikana ei löytynyt kuin yksi kala. Siltikin tästä kalasta tehtiin ateria koko yhteisölle ja minä olin kunniavieraana. On vaikea selittää sitä vieraanvaraisuutta ja ystävällisyyttä, jota matkalla sain osakseni. Usein tuli tunne, jossa häpesin omia materiaalisesti yltäkylläisiä lähtökohtiani. Samanlaista yksilöiden pahoinvointia en kuitenkaan Grand-Popossa nähnyt kuin mitä Helsingin kaduilla.

Maija_Lassila_Kantamus

Kantamus

Villa Karossa tutkimusprojektini ohella ja sen jälkeen olen maalannut kokonaisuutta, joka on esillä huhtikuussa galleria Dixin studiossa Uudenmaankadulla. Havaintoni ja pohdintani ihmisestä paikassa ja luonnossa siirtyivät osin myös maalauksiin, paikallisen valon ja värin ohella.

Yhtenä viimeisistä päivistä, kun projektini oli päätöksessä, palasin zemin kyydillä Comesta auringon laskiessa. Jos ensi kerralla mopon kyydissä maantiellä olinkin pelännyt kuollakseni, tunsin nyt ihmeellistä vapautta. Tunsin lämpimän tuulen tukassani ja tutun savun hajun peltojen yllä. Ehkä malaria oli sumentanut pääni tai sitten olin onnistunut uppoutumaan paikalliseen maailmaan hetkeksi. Joka tapauksessa, Benin oli muuttanut ja opettanut minua näissä muutamassa viikossakin.

Maija_Lassila_Univerkko

Univerkko

Le Béninois

This is what was created among many other things when our stipendiates Essi, Linda and Žiga were in Benin few months ago!

Bboy Žiga (Flow From Below) dancing on an old rusty bridge in Grand Popo, Bénin, West Africa.

Dancer: Žiga Gerbec
Photography: Essi Ojanperä
Edit:Linda Söderholm

Politiikka ei sovi filosofille – haastattelussa Paulin Hountondji

Kuutti Koski oli syksyn 2013 stipendiaattimme, joka kävi haastattamassa Hountondjia Cotonoussa. Juttu on alunperin julkaistu alunperin Perusteessa. Perusteen nettiversiosta voit muuten lukea mielenkiintoisia artikkeleita siirtolaisuudesta!

Hountondji

Paulin Hountondji (s. 1942 Abidjanissa Norsunluurannikolla) on beniniläinen filosofi ja entinen poliitikko. Hän on opiskellut ja väitellyt Pariisin École Normale Supérieuressa ja toiminut filosofian professorina Cotonoun ja Louisvillen yliopistoissa.
 
Nykyisin Hountondji johtaa Beninin kansallista opetusneuvostoa sekä Porto-Novossa sijaitsevaa Centre Africain des Hautes Études -tutkimuslaitosta.
Hountondji tunnetaan erityisesti afrikkalaista filosofiaa koskevista kirjoituksistaan. Häneltä on suomennettu yksi artikkeli ”Afrikkalainen filosofia, myytti ja todellisuus”, joka on julkaistu Afrikkalaisen filosofian antologiassa (Gaudeamus).
 

Cotonoun keskustan vilinän keskeltä löytyy matala toimistorakennus. Se on Beninin kansallisen opetusneuvoston toimisto, jota johtaa Paulin Hountondji – yksi tunnetuimmista ja kiistellyimmistä afrikkalaisista filosofeista. Hountondji on tullut tunnetuksi paitsi filosofina myös aktivistina ja poliitikkona. Akateemisen uransa lisäksi hän on toiminut Beninin opetusministerinä sekä kulttuuri- ja viestintäministerinä. Akateemisissa piireissä hänet tunnetaan erityisesti antropologian, Afrikka-tutkimuksen oppialan ja niin kutsutun etnofilosofian[1] ankarana kriitikkona.

Hountondji kuvasi teoksessaan Sur la philosophie africaine kuinka ajatus yhtenäisestä afrikkalaisesta filosofiasta on länsimaisten kirkonmiesten ja antropologien keksintö, joka pohjautuu traditionaalisten yhteisöjen ulkopuoliseen tarkkailuun. Hän esitti, että koko käsite tulisi purkaa. ”Oli tehtävä erottelu yhteisöjen kollektiivista uskomuksista muodostettujen tulkintojen ja todellisen afrikkalaisten tekemän filosofian välillä”, Hountondji muistelee. ”Saatoin olla yltiöradikaali”, hän miettii.

Hountondji ilmoittaa kuitenkin olevansa yhä hyvin kriittinen sille, että antropologiaa tai kansatiedettä yritettäisiin yhdistää filosofiaan. ”Jos haluat tehdä kansatiedettä, tee kansatiedettä. Jos haluat tehdä antropologiaa, tee antropologiaa. Mutta, jos haluat tehdä filosofiaa, tee sitten filosofiaa.”

Eurosentrismiä vai sen kritiikkiä?

Hountondjin paljon siteeratun määritelmän mukaan afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaisten kirjoitt­amaa filosofista kirjallisuutt­a. Saattaa kuulostaa ilmiselvältä, mutt­a määritelmään sisältyy ajatus filosofian ja tieteen ehdott­omasta universaalisuudesta – filosofia on kaikkialla samaa filosofiaa, eikä afrikkalaisessa filosofiassa ole mitään lähtökohtaisesti erityislaatuista.

Määritelmästä on väännett­y paljon kätt­ä. Esimerkiksi afrikkalaisen kirjallisuuden tutkija Oyekan Owomoyela on kritisoinut Hountondjia jumi­umisesta vain kirjalliseen perinteeseen. Hountondji esitt­i, ett­ä suullisessa perinteessä on pääosin kyse tiedon muistamisesta ja säilyttämisestä. Hountondji kirjoitt­i kirjassaan, ett­ä vain muistamisesta riippumaton tiedon arkistointi mahdollistaa kriitt­isen tieteellisen keskustelun henkilöiden ja sukupolvien välillä.

Owomoyela piti Hountondjin ajatuksia eurooppakeskeisen tiedekäsityksen ilmentymänä. Hänen tulkintansa mukaan Hountondji ei kritisoi ainoastaan eurooppalaisten luomaa käsitystä afrikkalaisesta filosofiasta, vaan ylipäänsä afrikkalaisia kulttuureja. Hountondji pysyy kuitenkin määritelmässään. Hän on yhä sitä mieltä, että hyökkäys oli suunnattu nimenomaan afrikkalaisen filosofian käsitteen ja koko Afrikka-tutkimuksen tradition eurooppakeskeisyyttä kohtaan. ”Myönnän nyt, että voi olla aiheellista tutkia jonkin tietyn yhteisön kollektiivista maailmankuvaa”, Hountondji toteaa. Analyysin tulisi hänen mukaansa kuitenkin lähteä yhteisöstä itsestään. ”Eikä sitäkään pitäisi tehdä vain sanoakseen, että meillä on oma filosofia”, Hountondji linjaa. Hänen mukaansa tällaisen tutkimuksen pyrkimyksenä tulisi olla yhteisön vapautuminen sille asetetuista ennakko-oletuksista. Hountondjin mielestä olisi myös tärkeää tutkia afrikkalaisista yhteisöistä luotujen ennakko-oletusten seurauksia.

Traditioiden ja maanosien välissä

Filosofi Kwasi Wiredu on kritisoinut Hountondjia siitä, e­ttei tämän määritelmässä jätetä tilaa sille, ett­ä johonkin filosofiseen traditioon voisi lii­ttyä ”ulkopuolelta”. Jos olet afrikkalainen ja filosofi, olet automaatt­isesti osa afrikkalaista filosofiaa. ”Tietysti traditioiden välillä on liikettä ja vaihtelua”, Hountondji toteaa. Hän on itse syntynyt Norsunluurannikolla ja elänyt suurimman osan elämästään Beninissä, mutt­a asunut pitkään Ranskassa. Hän väitt­eli aikanaan pariisissa Edmund Husserlin filosofiasta ja häntä on pidett­y erityisesti ope­ttajiensa Louis Althusserin ja Jacques Derridan töiden jatkajana.

Hountondji ponnistaa siis vahvasti eurooppalaisesta filosofian perinteestä ja toteaa olevansa itsekin ikään kuin ”adoption kau­tta” länsimainen. ”Itse asiassa koko afrikkalaisen eliitin voi sanoa olevan äärimmäisen länsimaistunut”, Hountondji summaa.

Hän myöntää, e­ttä on myös mahdollista afrikkalaistua. ”Halusin vain sanoa, e­ttä joku Placide Tempels ei voi määritellä, mitä on bantufilosofia”, hän toteaa. Placide Tempels oli 1900-luvun puolivälin tienoilla Kongossa vaiku­ttanut belgialainen lähetyssaarnaaja, joka kirjoitt­i vaikutusvaltaiseksi (ainakin Euroopassa) nousseen teoksen La philosophie bantoue. Hountondjin mukaan Tempelsin ja ylipäänsä koko etnofilosofisen suuntauksen käsitys filosofiasta jonain yhteisöllisenä tiedostamattomana maailmankuvana on pseudotieteellinen rakennelma.

Hountondji on toisaalta hyökännyt myös afrikkalaisia yhtenäisfilosofian rakennelmia vastaan. Osansa kritiikistä sai esimerkiksi yhtenäistä ”mustaa maailmankäsitystä” ja ”mustaa metafysiikkaa” korostanut négritude-liikkeen johtohahmo ja Senegalin ensimmäinen presidentti Léopold Sédar Senghor. Myös panafrikkalaisuuden ikonin ja Senghorin ghanalaiskollegan Kwame Nkrumahin ajatukset olivat Hountondjin kritiikin kohteena. Afrikka ei ole Hountondjille pysyvä metafyysinen perusta, se on vain maanosa.

Hän vaatii filosofialta tiukkaa tieteellisyyttä, mutta mitä se sitten tarkoittaa? Hountondji väistää kysymyksen: ”Tarkoitin määritelmälläni, että afrikkalainen filosofia on yksinkertaisesti afrikkalaista filosofista kirjallisuutta, miten ikinä filosofia sitten määritelläänkin.” Oleellista on ilmeisesti vain se, että itse filosofiset väitteet ovat kirjallisessa muodossa, avoimesti tiedeyhteisön haastettavina ja testattavina.

Poliittinen valta tarvitsee propagandaa

Tiukasta tieteellisyyden vaatimuksesta huolimatta Hountondji kirjoitti filosofi Lansana Keitan kanssa käymässään dialogissa, ettei Afrikan ongelmallisissa olosuhteissa ole oikeutettua tehdä filosofiaa vain sen itsensä vuoksi. ”Afrikkalaisten tulisi luoda oma käyttötapansa vaikkapa Platonin, Aristoteleen, Hegelin, Marxin tai Descartes’n filosofialle”, Hountondji tarkentaa. ”Etsin filosofian perinteen afrikkalaista luentaa”, hän jatkaa. Afrikkalaisten filosofien tulisi Hountondjin mukaan kysyä aina eurooppalaiselta filosofian perinteeltä, mitä annettavaa sillä on afrikkalaisille tänä päivänä.

Hän lähti itse mukaan politiikkaan 90-luvun alussa. Benin oli juuri siirtynyt Mathieu Kérékoun johtamasta itseään marxilais-leninistiseksi kutsuneesta yksipuoluejärjestelmästä monipuoluejärjestelmään. Uusi pääministeri Nicéphore Soglo nimitti sotilashallinnon vastustajana tunnetun Cotonoun yliopiston professorin opetusministeriksi. Myöhemmin Hountondji toimi myös kulttuuri- ja viestintäministerinä. Hountondji kertoo päätyneensä politiikkaan täysin puoluepolitiikan ulkopuolelta kansalaisyhteiskunnan ja tiedeyhteisön edustajana. ”Se oli aikaa, jolloin ihmisoikeustaistelu oli Beninissä hyvin tärkeää.”

Hän tuntuu kuitenkin hiukan vaivaantuvan poliittisesta urastaan puhuttaessa. Hountondji ehti olla kaksi vuotta hallituksessa ennen kuin erosi. ”Niin kauan kuin politiikassa on kyse moraalisesta taistelusta, se on helppoa”, Hountondji toteaa. Vaikeuksia alkaa tulla, kun ryhdytään neuvottelemaan toimeenpanosta. Politiikka sai hänet näkemään, etteivät hyvät ideat riitä. ”Se oli kokemus ja seikkailu”, Hountondji toteaa ministeriajastaan.

Politiikassa joutuu kamppailemaan sen kanssa, kuinka välttää kertomasta valheita”, Hountondji selittää. Hän ei puhu vain Beninin tai Afrikan politiikasta. ”Mikä tahansa poliittinen valta tarvitsee jonkinlaista propagandaa.” Hountondjin mukaan tällainen ei oikein sovi filosofille. Hountondji pyörii kuitenkin edelleen Beninin koulutuspoliittisissa kuvioissa. Hänen johtamansa opetusneuvosto on valtiollinen neuvoa-antava elin, jonka tehtävä on arvioida Beninin koulutuspolitiikkaa. Velvollisuudet painavatkin päälle, joten juttutuokio päättyy.

Palaan Cotonoun kaduille väistelemään mopoja ja hengittämään pakokaasun katkua. Voi olla, ettei puoluepolitiikka ole filosofille hyväksi. Kaupungin kaoottisuutta seuratessa huomaan kuitenkin ajattelevani, että ehkä muutama kurinalainen filosofi voisi olla politiikalle hyväksi.



[1] Etnofilosofia tarkoittaa kansatieteellistä lähestymistapaa filosofiaan. Siinä pyritään tutkimaan ei-länsimaisten kulttuurien filosofisia käsityksiä esimerkiksi suullisen perinteen, kielellisten kategorioiden ja uskonnollisten käsitysten kautta.