Akasia News

Towards May

In the life of the Finnish-African Cultural Center the first four months of the year 2013 were full of collective waves of inspiration associated with a wide spread of great and positive intentions gathered from a burning desire for creativity. Arrivals and departures of residents started on a very good note in January: Timo Sipola (journalist), Liisa Väisänen (Ph.D) and her husband Marco Peretto (photographer), Risto Lindstedt (journalist) and his wife Päivi Lindstedt, Hannu Lindroos (photographer), Antti Sundberg (musician), Tuukka Vuorinen (musician), Aapo Halonen (musician) and Leena Eilittä (researcher) were those who happily crossed the boundary from year 2012 into 2013 in the premises of Villa Karo.

Among the lucky ones who spent the New Year in Grand-Popo was a group of Estonians led by Triin Toompuu who toured Ghana, Togo and Benin. With arrivals in January through to April, Villa Karo attracted also a lot of external collaborators with resident artists like Tytti Oittinen (film director), Ilpo Jauhiainen (soundscape artist), Dan Henriksson (play writer), Anna Retulainen (painter), Pirkko Kaartinen (writer) and her husband Reijo Mälkiä, Eri Shimatsuka (textile designer) and Nana Oforiatta-Ayim (writer, film maker).

Another event that enlivened the house was a two weeks workshop by ten African artists from Togo, Benin and Nigeria led by Godfrey Okorodus living in Belgium. Grand-Popo’s population is constantly in contact with Villa Karo through direct collaboration with local artists either via collective or personal projects like environmental education and arts in general.

Visitors from all walks of life animated Villa Karo’s activities. A surprise visit from a delegation of Finnish Embassy in Abuja, a group of German tourists, Spanish Architects and Journalist/Correspondent of RFI in Finland, just to mention a few, were welcomed to the center by three charming ladies, Sylvie (chief of programs), Georgette (collection manager) and Taru (CIMO-trainee) omnipresent at their respective posts.

Our weekly film projections and monthly concerts from January to April attracted, as always, young and old folks to the center. Lot of appreciation from the public is always expressed through comments traditionally relayed by school children who visit Villa Karo for various reasons especially just to comment on past events with some critiques related to artists’ performances etc.

To conclude, our beginning of the year has been extremely fruitful with a new mixture of commitments to the cultural world, thanks to artistic qualities of the residents like Dan Henriksson, Tytti Oittinen, Ilpo Jauhiainen and many others!

Kwassi D. AKPLADOKOU

Hannu Lindroos elokuvailta

Waiting for the movie night. Photo: Hannu Lindroos

 

Tartu käteen – ystävyyskonsertti Gloriassa 16.4.

Helsinki-Cotonou-Ensemble

Helsinki-Cotonou Ensemble Beninissä 2012. Ensemble esiintyy myös Suomi-Benin-ystävyysseuran konsertissa Gloriassa 16.4.  – ja levynjulkaisukeikka esikoisalbumille “Beaucoup de Piment!” järjestetään Kapsäkissä 7.5.

 

Villa Karon entisistä stipendiaateista sekä muista benininkävijöistä koostuva Suomi-Benin-ystävyysseura juhlii tänä vuonna 10-vuotissyntymäpäiväänsä. Juhlan kunniaksi Helsingin Gloriassa järjestetään ensi viikon tiistaina eli 16.4.2013 hyväntekeväisyyskonsertti, jonka tuotoilla tuetaan grandpopolaisen naisjärjestön leipomoprojektia, syrjäkylien naisten asemaa sekä paikallisia kouluja ja koululaisia.

Konsertin esiintyjinä on iso joukko suomalaisia ja beniniläisiä artisteja: RSO:n Afrikka-orkesteri, Tiina Lindfors, Marjatta Airas, Teemu Kupiainen, Eija Ahvo, Tuija Rantalainen, Trio Gracioso (piano, oboe ja käyrätorvi), Kari Ikonen Trio yhdessä Eero Koivistoisen ja Mirja Mäkelän kanssa, Soila Sariola, Susanna Hietala, Mariska ja Pahat sudet, Helsinki-Cotonou Ensamble, Alvar Gullichsen, Judith Sodji & Adjigo Soul, Noël Saizonou, Akim Color, Mustavuori, Gildas Houessou &Vodou-land-band.

– Vaikka vierailu residenssissä olisi lyhyt, moni kertoo haltioituneena, kuinka paikallinen kulttuuri menee nahan alle nopeasti ja jättää jäljen, sanoo ystävyysseuran puheenjohtaja Soile Rinno Skenet-lehdessä.

Konsertti alkaa klo 19.00. Liput ovelta tai Tiketistä 30€, 12-18v. 15€, alle 12v. 0€.

Lisää konsertin tarkoituksesta:

MIKSI?

Hyväntekeväisyyskonsertilla autetaan lapsia Länsi-Afrikan Beninissä, Grand-Popon kunnassa.

Ystävyysseura on tukenut syrjäkylien kouluja hankkimalla opetusmateriaalia ja koulukirjoja sekä teettämällä pakollisia koulupukuja kylän ompelijoilla. Koulutien tasoittaminen on tärkeää maassa, jossa muodollisesta koulupakosta huolimatta liian monien lasten on päivittäin autettava perheen elannon hankkimisessa. Tytöt joutuvat silloin ensimmäisinä jättämään pulpettinsa.

Ystävyysseura kohdensi pääosan vuoden 2012 avustuksestaan Djanglameyn kylässä toimivalle näkövammaisten sisäoppilaitokselle. Laajalta alueelta tulevat lapset ovat aina 5-vuotiaista yläasteen opiskelijoihin ja hankalien matkojen takia monet eivät enää koskaan tapaa omaisiaan. Vammaisten asema on kaikkein vaikein.

Ystävyysseura sitoutui viime vuoden matkallaan avustamaan Grand-Popossa toimivan naisjärjestön pientä leipomoa ja kehittämään sen tuotteita ravitsevammiksi. Tavalliseen vehnäjauhoon opeteltiin lisäämään paikallisia ravintokasveja. Yksipuolinen ravinto näkyy varsinkin lasten aliravitsemuksena ja vaikka äidit ovat tiedostaneet ongelman, saatavilla on ollut vain vähän apua. Tähän ongelmaan on tarkoitus pureutua nyt valistusta jakamalla ja tarjoamalla hyviä vaihtoehtoja.

Leipomossa on pieni perinteinen saviuuni, mutta Suomi-Benin-ystävyysseuran tavoitteena on hankkia sen lisäksi aurinkoenergialla toimiva uuni, sillä puu on kallista. Aurinko sen sijaan riittää ja se on ilmaista. Syrjäkylien naisten sekä taloudellista asemaa että arkista työtä keventämään hankittaisiin maissimyllyjä ja öljypähkinän puristimia. Nyt nämä raskaat työt tehdään vanhaan tapaan käsin.

Suomi-Benin-ystävyysseura hakee vuosille 2014-2016 ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroista avustusta toteuttaakseen haastavan leipomoprojektin kylämyllyineen. Konsertin tuotolla saadaan siihen tarvittava omarahoitus ja samalla voidaan jatkaa koulujen ja koululaisten tukemista. Ostetaan näkövammaisille lapsille lisää valkoisia keppejä, rahdataan koulukirjoja pääkaupungista ja kylien naiset saavat työtä ommellessaan koulupukuja. Ystävyysseuran jäsenet vievät itse avustusrahat suoraan perille ilman välistävetäjiä.

Benin on rauhallinen pieni maa lähellä päiväntasaajaa. Elämä siellä on vaatimatonta, neuvokkaasti pärjäämistä päivästä seuraavaan, mutta silti tunnelma kylissä on iloinen ja satunnainen matkailijakin otetaan vastaan Bonne arrivée -tervehdyksin.

***
WHY?

The purpose of this charity concert is to help children and schools in remote villages in Benin in West Africa by procuring teaching-supplies and school books, and by having the compulsory school uniforms made by local village seamstresses. To smooth the school road is important in a country where girls are the first to be forced to leave school and take a job. By far the worst situation is that of disabled young persons and in 2012 the Friendship Society included the boarding-school in Djanglamey for the visually handicapped as a support project.

The Finland-Benin-Friendship Society has also undertaken to support the bakery that is now run by the womenfolk’s organization in Grand-Popo and to help with the comprehensive development of the bakery products. A biased diet can result in undernourished children and there has not been much help available, although the mothers have been aware of the problems. The plans are to install an oven that functions with solar energy beside the traditional clay oven in the bakery. Firewood is expensive, but there is a lot of sun in Grand-Popo and that’s for free.

The Friendship Society will apply for a three year grant from the foreign ministry to carry through the demanding bakery project. The proceeds from the concert will secure the requested self-financing. Moreover, the support to schools and pupils will continue. The Society handles the transfer of money independently and without intermediaries.

Benin is a peaceful little country near the Equator. Life is simple and you get on day by day using your own ingenuity. Village atmosphere is nevertheless cheerful and the chance visitor will always be greeted with a smiling Bonne arrivée!

Inkeri Makkonen Taidesalongissa

Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta

Inkeri Makkonen: Herätessä, silmäni täynnä tuulta, 2013

Taiteilija Inkeri Makkosen näyttely tarjoaa hätkähdyttävän kontrastin Taidesalongin ikkunoiden läpi paistavalle kevätauringolle. Makkosen öljypastellimaalauksissa tuuli riepottelee katsojaa ja värimaailman kylmät sävyt korostuvat.  Abstraktia lähestyvät maisemat ovat niin hurjassa liikkeessä, etteivät pysy enää kankaalla; viimeisessä huoneessa nähtävät teokset ovat jo kolmiulotteisia, katsojaa kohti kurottavia kuvia.

Villa Karossa vuonna 2008 kolme kuukautta stipendiaattina viettänyt taiteilija maalaa vahvoja tunnelmia, vettä, ilmaa ja valoa levein siveltimenvedoin. Makkonen mainitsee Villa Karon jäsenlehden Huomenta Afrikka -näyttelynumerossa tulleensa Beninin valossa ja lämmössä syvästi tietoiseksi omasta pohjoisesta syntyperästään ja kulttuuristaan. Taidesalongin maalausten valo onkin pohjoista valoa, kevään pilkahduksia puunrunkojen lomasta, jään hohtoa. Näyttelyn nimi Soin ja laulan, mullan ja kiven viittaa sekä musiikkiin että maisemaan teosten inspiraation lähteinä. Taiteilija kertoo tiedotteessaan kuuntelevansa musiikkia ja tanssivansa maalatessaan. Liike on läsnä jokaisessa pastellipyörteessä ja raaputusjäljessä, mutta samalla työt ovat kytköksissä tiettyyn taiteilijan mielessä olleeseen tilaan ja ennen kaikkea sen henkeen.

Viimeisessä näyttelysalissa huomio kiinnittyy huonetta hallitsevaan Houkan takki -tekstiilityöhön. Valtava, rujo kangashahmo on nostettu seinälle julistamaan äänetöntä sanomaansa korkeuksista. Oikeassa kädessä oleva airo toimii sekä ryysyläisen kävelykeppinä että kuninkaan valtikkana. Takin kuluneet kaarteet voi nähdä alati muotoaan muuttavana maisemana. Taiteilija itse haluaa teoksellaan puolustaa ihmisluonnon monimuotoisuutta, jokaisen oikeutta olla juuri sellainen kuin on. Majesteettinen mielenosoittaja kantaa repaleisiin laskoksiinsa paksulla langalla kiinni ommeltuina muun muassa linnunsulkia, arvatenkin Beninistä tuotua metalliveistosta, pientä ristiä, jouhia ja ruostunutta lukkoa. Ajatukset karkaavat niin pelloilla seisoviin variksenpelätteihin kuin monilla yksityiskohdilla kuorrutettuihin länsiafrikkalaisiin vodun-veistoksiinkin. Vuoropuhelu viereisen maalauksen kanssa toimii hyvin, sen keveät, tilassa leijuvat hahmot lähes toistavat takin ääriviivoja.

Makkonen painottaa käyttämiensä materiaalien historiaa, niiden muita, aikaisempia elämiä. Näe, ihminen -reliefin haapalautaa työstäessään hän on ajatellut Äänisellä sijaitsevan Kizhin kirkon hopeaisia haapakattoja sekä vanhoja veneitä. Tavallaan reliefi vertautuukin maisemamaalauksen perinteeseen juuri materiaalinsa luomien mielenmaisemien kautta. Luonnon voiman kunnioitus näkyy Makkosen tavassa antaa puun puhua puolestaan: teosta ei ole hiottu ja siloteltu, vaan haapa on murtunut kuin omasta tahdostaan rikkonaiseksi, eri suuntiin tempoilevaksi kokonaisuudeksi. Jäyhä lauta alkaa elää, kuten tekevät myös maalausten paksut ja raskaat öljypastellikerrokset. Kokonaisuus vakuuttaa nimenomaan tämän liikkeen myötä muodostuvan muutoksen tunnun kautta.

Näyttely on avoinna ti-su klo 10-17 keskiviikkoon 10.4. asti Taidesalongissa, Bulevardi 3 B, 4. kerros.

Heli Tiainen: Kantajat – Les porteurs

Heli Tiainen Kantajat

Heli Tiainen: Kantajat (Les porteurs) à la Galerie Tila à Helsinki, mars 2013 / galleria Tilassa Helsingissä maaliskuussa

L’exposition de Heli Tiainen a été une histoire comtemporaire de l’Afrique de l’Ouest en général. Particulièrement du Golf du Guinée et de la vie quotidienne des Togolais et Beninois vivants à la frontière.

L’image qui m’a beaucoup marqué est celle de la femme qui a porté les fardeaux du bois dela cuisine sur la tête. Cela me rappelle de ma mère revenant du champs. La technique de ses oeuvres a été une chose aussi qui me fait vivre les années 90 aux cours primaires où on dessinait avec la craie. En un mot c’est tout une histoire d’art qu’elle avait exposé.  Esperons voir encore de plus de ses oeuvres qui fascinent !

Bon début d’été !

-Félix Adjé

***

Heli Tiaisen näyttely kertoi läntisen Afrikan nykytarinaa. Erityisesti kohteena olivat Guineanlahden alue sekä Togon ja Beninin rajalla asuvien ihmisten arjen elämä.

Mieleeni jäi erityisesti kuva naisesta, joka kantaa puulastia päänsä päällä. Se muistutti minua äidistäni palaamassa pellolta. Teosten tekniikka taas sai minut palaamaan 1990-luvulle ja alakouluun, missä piirrettiin liiduilla. Tiaisen teokset avaavat kokonaisen taiteen historian. Toivottavasti näitä kiinnostavia töitä nähdään vielä lisää!

Hyvää alkavaa kevättä!

-Félix Adje

Aforismia lähestyvää filosofista vääntämistä

Risto Lindstedt  Villa Karossa 13.12.2012-23.1.2013

Risto Lindstedt
Villa Karossa
13.12.2012-23.1.2013

”Eikös se ole taiteilijoiden paikka?”

Risto Lindstedt hämmästyi, kun Matti-Juhani Karila ehdotti hänelle residenssihakemuksen jättämistä Villa Karoon eräässä kirjanjulkistamistilaisuudessa vuosia sitten. Toimittajalegenda ei omien sanojensa mukaisesti ”osannut sijoittaa itseään Villa Karon taiteilijoiden ja tutkijoiden intelligentsiaan”. Ajatus alkoi kuitenkin kutkuttaa ja eläkeikäkin lähestyi. Hanke sinetöityi kun hänen kollegansa, myös eläkkeelle jäämässä oleva valokuvaaja Hannu Lindroos kysyi yllättäen:

”Oletko kuullut Villa Karosta?”

Risto saapui vaimonsa, kustannustoimittaja Päivi Lindstedtin kanssa residenssiin joulukuussa ja Hannu tammikuussa. Riston lähdettyä Hannu jäi vielä metsästämään kuvakulmia Ouidahin orjakaupungista. Parivaljakon tavoitteena oli tuottaa matkalta kolme laajaa kuvareportaasia Suomen kuvalehdelle. Materiaalia on karttunut ainakin Voudou-uskonnosta, Afrikan Venetsiaksikin nimetystä Ganvién kaupungista sekä Ouidahin orjatiestä. Saattaapa Beninin-jakso poikia tämän lisäksi muutakin.

”Jos nyt Hannuni tunnen, niin sehän kuvaa aina ja kaikkialla!”

Ja taitaa Ristolla itselläänkin olla jonkinlaista ylimääräistä kolumnintynkää sukanvarressa.  Akaasian lehdet kahisivat huhuja Karossa samanaikaisesti olleiden kolmen Kirjapajan kirjailijan yhteistyöstä. Nähtäväksi jää, saammeko vielä lukea Risto Lindstedtin, Liisa Väisäsen ja Jaana-Mirjam Mustavuoren Afrikassa alkunsa saanutta yhteistuotantoa.

”Hannu ja Risto menee Beniniin”-reportaasit

Villa Karon perustajajäsen Matti-Juhani Karila lähetti Riston matkaan toivotuksella ”älkää sitten vaan kehitelkö mitään erityistä siellä”. Tällä hän viittasi Riston ja Hannun journalistiseen tyyliin, josta Suomen Kuvalehdessä käytetään nimitystä ”Hannu ja Risto menee metsään” –juttu. Kun toimituksessa erään kerran kärsittiin kotimaan reportaasien puutteesta, lähetettiin Hannu ja Risto etsimään jutuntynkää:

”Menkää nyt vaikka mettään ja kertokaa millaista oli!”

He lähtivät Ilomantsin Hattuvaaraan, jossa ensilunta odotellessa keittyi laavukahvin lisäksi yleisön rakastama, aforismia lähestyvä juttutyyppi. Siinä kertojan ääni kommentoi ja uuttaa välittömistä havainnoista irti kaiken mahdollisen. Tällaista voidaan nyt odottaa valmistuvaksi muun muassa Ganviésta.

”Kun vene lipui hitaasti eteenpäin pitkin tolpille rakennetun kaupungin kujia, ei ainoastaan Hannu, vaan myös minä pystyin poimimaan mukaan värikkäitä yksityiskohtia.”

Voodoota miehet lähestyvät kolmen hyvin erityyppisen uskonnollisen tapahtuman — joulukuisen Mami Wata -rituaalin, kansallisen Voodoo-päivän ja yksityisen kaksoisseremonian – kautta. Reportaasissa pohditaan voodoon elinvoimaisuutta tämän päivän Beninissä,

”Miksi ihmiset siihen yhä edelleen vuonna 2013 uskovat?”

Orjakysymystä Risto punnitsee Ouidahin orjatien varrella ja nostaa reportaasissaan uusimman orjatutkimuksen rinnalle välähdyksiä historiasta. Hän muistuttaa, ettei orjuus ole maailmasta mihinkään kadonnut, vaikkei tämän päivän organisoitua orjuutta aina sillä nimellä kutsutakaan.

Kokemuksia Villa Karosta

Villa Karo oli Riston ensimmäinen kerta sekä Länsi-Afrikassa että taiteilijaresidenssissä. Mies ei kuitenkaan tunnusta yllättyneensä mistään.

”Vain kuumuus rasitti, muttei sekään yllättänyt. Ympärillä oli motivoituneita, fiksuja aikuisia. Käyttöinformaatio kulki, ja ihmiset olivat avuliaita.”

Stipendiaattien joukkoon integroitui nopeasti. Ei ole kuitenkaan itsestään selvää, että kaikki menee putkeen.

”Kämppäkavereitaan ei voi valita ja yksi riitelevä aviopari olisi voinut myrkyttää koko yläparvekkeen.”

Riitelyjen sijaan yhteiselo tarjosi hauskoja spontaanisti syntyneitä keskusteluja.

”Ja Liisan (Väisänen) paikalla ollessa, opettavaisen hyödyllisiä sellaisia.”

Iloa tuotti myös muiden työn seuraaminen.

”Muusikkous on itselle jokseenkin vierasta aluetta. Oli mukavaa ja ymmärrystä avaavaa nähdä mitä Tuukka (Vuorinen) ja Antti (Sundberg) ja Aapo (Halonen) vieressä puuhasivat.”

Katse taakse ja eteen

Toukokuussa eläkkeelle jääneen toimittajan lähes nelikymmenvuotisen uran varrelle on mahtunut paljon. Työt ovat kuljettaneet Riihimäen paikallislehdestä STT:n aluetoimituksen kautta Iltasanomiin, Suomen kuvalehteen toimitussihteeriksi, -päälliköksi ja edelleen kirjoittavaksi toimittajaksi. Tänä aikana myös journalistinen työ on muuttunut paljon, ja alan tulevaisuus painaakin konkarin mieltä.

”Painojen, kuvien, ja toimitusjärjestelmien kehitys on muuttanut tekemistä ja journalismiin on tullut piirteitä, jotka eivät enää kuulu mun maailmaan.”

Reaaliaikaisen tiedonvälityksen keskeisyys on ajanut tilanteeseen, jossa asioita on tuutattava nopeasti ulos. Tiedon tarkkuus ja olennaisuus kärsivät.

“Journalismista on tullut mittasuhteetonta. Pienistä asioista tehdään isoja otsikoita, eikä suoraan henkilöön käyvä journalismi tunne nykyään erityisiä rajoja.”

Tilanteesta ei voi syyttää journalisteja. Lehtitalot painottavat määrää ja nopeutta laadun kustannuksella.

”On pöyristyttävää vaatia ihmistä tekemään huonompaa kuin mihin tämä pystyy. Ei se niin voi mennä.”

Risto pelkää, että sellaisten lehtikuvaajien määrä tulee vähenemään, joilla on historia ja konteksti hallussa. Myös sellaiset kirjoittavat toimittajat, joille hyvät lauseet ovat tärkeitä, saattavat vähentyä.

”Toisaalta toimittajat ovat nykyään paremmin koulutettuja ja siellä missä laatua tehdään, hioutuu todellisia helmiä,”

Risto muistuttaa ja jatkaa:

”Me voidaan Hannun kanssa kyllä olla vanhentuneita ja kömpelöitä, mutta meille lehti on ollut avioliiton ulkopuolinen suhde, joka aikanaan ajoi kaiken yli. Ei tarvinnut myöskään kelloa vastaan taistella niin kuin monen toimittajan nykyään.”

Tällaiseen sitoutumiseen ei valitettavasti ole enää varaa.

”Mitä käykään innostumiselle, intoutumiselle ja kieleen rakastumiselle, kun asioiden kiteyttäminen nousee kirjoittajan tärkeimmäksi taidoksi?”

Toivokaamme, ettei lukijoiden aliarviointi ja näytöltä luettavat lehtijutut aja meitä kierteeseen, jossa otsikkosuperlatiiveiksi yksinkertaistuva teksti heikentää lukutaitoa, lukijaa ja edelleen tekstiä.

Suomen Kuvalehden blogista löytyy Risto Lindstedtin kirjoitus Karon tunnelmista.